Arkisto

BENKKU KIITTÄÄ JA KUITTAA 🙂

Keittiössä painettiin hommia hiki hatussa aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan, jotta leireille saatiin laadukasta ja maittavaa ruokaa kesän jokaisena päivänä. Kun taas ulkoduunarit lensivät taikamatoillansa ympäri saarta ja kuskasivat ruokia leirialueille samaan aikaan toimintarannalla lapsia opastaen, saaren veneitä kuljettaen ja viheralueita hoitaen. Tämän kaiken lisäksi saarta siivottiin ja desinfioitiin kuin viimeistä päivää estääksemme mahdollisen viruksen leviämisen kosketuspinnoilta. Aivan mahtava porukka! Ottaisin pyöräilykypärän pois päästä jos se ei paljastaisi vahvasti karkuun juoksevaa hiusrajaa 😅

Lue lisää

Ajankohtaista nyt: Tilojemme ja leirisaariemme vapaat vuorot!

Tiedoksi ryhmille & yhdistyksille: Kuten aiemmin ilmoitimme, ovat leiripäätökset koskien Ympäristötoiminnan nuorisotyöyksikön toimipaikkoja lähneneet lokakuussa kaikille hakijoille. Toivottavasti kaikki ovat kirjoittaneet omat myönnetyt vuorot itselleen ylös! Mahdollisia peruutuksia on ehtinyt tehdä meille loppusyksyn ajan. Peruutus on mahdollista tehdä myös myöhemmin, kunhan se tapahtuu 14 vuorokautta ennen oman leirivuoron alkamista. Ilmoitus tulee tehdä suoraan talolle, josta kyseinen […]

Lue lisää