Usein kysytyt kysymykset

 

Miten voin ilmoittautua kesäleirille?
Kaikki Benkun leirit ja ilmoittautumisohjeet löytyvät Harrastushausta. Kirjoita Vapaahaku-kenttään ”Benkku” ja paina ”Hae”- saat listan saaren leireistä.

Onko saarella hyttysiä?
Kyllä on, mutta enää ne eivät ole aivan kissan kokoisia… Leirisaaren hyttystilanne vaihtelee kesittäin. Joskus niitä on tuhottoman paljon, toisinaan taas sopivasti. Mukaan kannattaakin varata hyttyskarkotetta ja illaksi pitkähihaista vaatetta. Leirien ensiapulaukkuihin on varattu hydrokortisonivoidetta jolla voidaan kutinaa lieventää.

Onko saarella kioskia?
Leirisaarella ei ole omaa kioskia. Joillakin leireillä voi olla oma ”kanttiini” mutta pääsääntönä voidaan pitää sitä, että jokainen tuo tarvitsevansa makeiset yms. tullessaan. Lisäksi on mainittava, että leiriläiset ovat onnistuneet huolehtimaan karkkipapereista ja muista roskista kiitettävästi. Roskiin törmää leirisaaren luonnossa erittäin harvoin.

Onko vesissä sinilevää?
Itämeren levätilanteeseen vaikuttaa moni seikka ja se vaihtelee vuosittain. Joskus loppukesästä myös leirisaaaren rannassa on ollut leväesiintymiä mutta parina viime vuotena niistä ollaan vältytty. Isoimmat ulkomereltä tulevat lautat näyttävän useimmiten jäävän Hankoniemen eteläpuolelle.

Lisätietoa levätilanteesta ja muista Itämeren ajankohtaisista asioista saat Itämeriportaalista.

Kesäkuun alussa kylmää?
Jäät lähtevät leirisaaren vesiltä useimmiten huhti-toukokuun vaihteessa. Kevät tulee saaristoon hieman myöhemmin kuin mantereelle. Merivesi lämpiää mutta hitaasti.Siksi vielä kesäkuun alussakin voi leirisaarella olla viileitä öitä. Mukaan kannattaakin ensimmäisillä leiriviikoilla pakata lämmintä vaatetta, pipo ja hanskat. Niitä tarvitaan ainakin jos ilta venähtää pitkäksi leirinuotion ääressä.

Nykyisen sään ja tulevan ennusteen voit tarkistaa Ilmatieteenlaitoksen sivuilta. Lähin merellinen havaintoasema on Hangossa.

Onko vesiturvallisuudesta huolehdittu?
Leirisaaren ehdoton sääntö numero yksi on se, että pelastus- tai veneilyliivit on oltava päällä (ja kunnolla kiinnitettyinä!) aina kun olemme vesillä. Tämä koskee paitsi leiriläisiä niin myös leiriohjaajia ja saaren henkilökuntaa. Ainoa poikkeus oikeastaan on matkat vesibussi Benkulla. Silloin liivit ovat pakattuina veneen istuimien alle.

Liivejä pidetään siis soudellessa, toimintarannan vesiliikuntavälineissä, kalastaessa (harkinnan mukaan myös liukkailla kalliolla virvelöidessä), vesibanaaniajelulla ja vesihiihtäessä. Onpa saaren henkilökuntaa nähty liivit päällä keskellä saartakin… Ohjaajien tulee valvoa, että liivit on oikein kiinnitetty.

Toimintarannassa toimiessa on jokaisella leirillä vesillä pelastusvene joka on varustettu kahdella ohjaajalla ja perämoottorilla. Leirisaaren henkilökunta avustaa tarvittaessa. Leiriläisten ollessa uimassa on vähintään yksi ohjaaja valvomassa heitä. Ohjaajat ovat kaikki uima- sekä EA-taitoisia ja vähintään yksi heistä on suorittanut vesipelastuskurssin.

Missä lataan kännykän?
Leirialueilla ei ole sähköä. Järkevintä on jättää kännykkä kotiin sillä sitä voi vaania virranpuutteen lisäksi moni muukin vaara. Mereen tipahtaneiden kännyköiden lisäksi niitä on löytynyt mm. nurmikolta leikkurin ajettua sen ylitse… Leiriohjaajat voivat tarvittaessa ladata puhelimet päätalolla jossa latauspisteitä on rajoitettu määrä.

Onko saaressa käyty sotaa?
Leirisaaren ympäristössä näkee vielä maatuneita juoksuhautoja ja romahtaneita korsuja. Ne ovat peräisin 1940-luvun alusta jolloin alue oli vuokralla Neuvostoliitolla. Heidän puolustusketjunsa laidassa oli Bengsårin leirisaari joka oli osittain piikkilangalla aidattu ja miinoitettu. Varsinaisia taisteluja ei käyty mutta lähtiessään neuvostosotilaat upottivat taistelumateriaalia lähivesiin. Suomalaiset ottivat saaren takaisin haltuunsa vuonna 1941.

Voiko saareen tulla vierailulle?
Osa leireistä järjestää omaisille ja ystäville vierailupäiviä. Niistä ilmoitetaan yleensä leirikirjeessä. Leirisaari ei ole Helsingin kaupungin yleinen virkistysalue eikä sinne ole suotavaa lähteä itsenäisesti leireilemään. Mikäli olet kiinnostunut tulla tutustumaan leirisaareen ja sen toimintaan, ota ensin yhteys leirisaaren päällikköön. Yhteystiedot

Miten löydän leirisaarelle?
Bengtsårin leirisaari sijaitsee Hankoniemen pohjoispuolella, jotakuinkin Hangon ja Tammisaaren puolessa välissä. Ajoaika Helsingistä on vajaa kaksi tuntia. Ajo-ohjeet löydät leirisaaren nettisivuilta.

Vesiklosetti vai kuivakäymälä?
Leirisaarella ei ole vesijohtoverkostoa eikä siis kotoa tuttua ”vesivessaa”. Saarella asiat hoidetaan PuuCeessä (PC) eli kuivakäymälässä. Jokaisen käynnin jälkeen PC:n luukkuun laitetaan kauhalla kariketta vieressä olevasta säkistä. Karikkeen avulla mm. hajuhaitat pienevät ja asiointi käymälässä on miellyttävämpää. Jokaisen käynnin jälkeen on muistettava huuhdella kädet vedellä tai puhdistavaalla geelillä. Käymälöiden tyhjennyksestä ja jätehuollosta vastaa ulkopuolinen urakoitsija. Leirin ohjaajat vastaavat käymälän päivittäisestä siivouksesta.

Pitääkö punkkeja pelätä?
Leirisaarella on todennäköisyys törmätä ruohikossa eläviin punkkeihin, varsinkin kun kesällä ollaan lyhytlahkeisissa housuissa ja ilman pitkävartisia saappaita. Siksi leirit järjestävät ”punkkitarkastuksia” esimerkiksi saunomisen yhteydessä. Mikäli punkki havaitaan, täytyy se poistaa välittömästi tautivaaran välttämiseksi apteekista saatavilla punkkipihdeillä. Poisto on nopea ja kivuton toimenpide. Punkkipihtejä on leirien ensiapupakkauksissa sekä saaren henkilökunnalla. Kun punkki on irrotettu, ei jatkotoimenpiteitä tarvita.

Kun punkki puree, mitä tehdä? (Terveyskirjasto.fi)

Lisätietoa punkeista: http://www.punkki.net/