MEEMIKÄS KESÄKUU BENKUS ❤️🤣

Elikkäs tota joo… meitsi on siis Julianna Kauhaniemi, 17 v. Vaskivuoren tanssilukiosta! Mun tarina, miten päädyin Benkkuun ei ollu mikään mahtailevan erikoinen. Etin kesätöitä netistä ja toivoin vaan saavani ees jostain niitä. Nimittäin monesti vielä tän ikäsenä se ei oo mikään itsestäänselvyys. Muistan, ku sitten Helsingin kaupungin kesätyöhaku alko ja tiesin et sieltä, jos viimestään on pakko mulle nakki napsahtaa. Muistan sen ku kattelin sieltä sivuilta tarkkaan, mikä paikka oikeesti mua kiinnostais, koska oon ahkera työntekijä muutenkin mut jos on vielä sellanen duuni, joka motivoi mua eteen päin, niin nimittäin sillo mua ees nää ku lennän, ku tuuli työtehtävästä toiseen (kirjaimellisesti). Sitten kun löysin Benkun kesätyöntekijä ilmotuksen en todellakaan tienny siinä kohtaa, mitä se tulee käytännössä tarkottamaan mulle. Muistan sen vaan, kuinka kysyin mun äidiltä apua hakemuksen kanssa “et hei onks tää hyvä?” , “Tuleeks täst niiku esiin se, et kuka mä oikeesti oon?” ja muita panikoivia kysymyksiä. Ennen tätä kesätyötä mul ei ollu mitää hajuu, mikä Benkku ees oli ja nyt siitä on tullu oikeesti ku toinen koti. 

Ekan kerran ku sain sähköpostiin viestin Benkkuun koskien olin vähän skeptinen, koska tavallaan tiesin, että sinne haki varmasti paljon tyyppejä ja mietin olisinkohan mä voinu jopa olla yks niistä, joka oikeesti sitten pääsee sinne töihin. Monien kieltävien sähköpostien joukkoon sitten 10.3 tuli myöntyvä vastaus ja olin sillee et “jiihaaa”, olin päässy haastatteluun. Itse haastattelutilanne oli tosi rento ja tuli hyvä fiilis jälkeenpäin ja varmaan sen takia pääsinki sitten pakkaamaan Benkkua varten innolla. 

Matka Benkkuun oli yllättävän lyhyt, Rautatientorilta otin junan Karjaalle ja sieltä sitten meni bussi Hankoon päin. Kun tuli aika hypätä pois bussista niin en tiedä, mikä osa musta sitten halusi kokeilla ihan kirjaimellisesti hyppäämistä pois bussista. No minun tuurillani ja myös kaikkien fysiikan lakien mukaan asia ei onnistunut niinku ajattelin. Tuloksena oli sitten, että horjahdin ja seurauksena siitä siinä tienposkessa muodostui ensimmäiset mutta ei todellakaan viimeisimmät naurut, mitä Benkussa sitten loppujen lopuksi syntyi. 

Nauramisen yhteydessä aloin huomaamaan, että ympärillä alkoi olemaan enemmän ihmisiä ja esimieheni Aleksi Lappalainen. Kuljimme yhdessä pitkää soratietä erillisinä yksilöinä ja tuntemattomina toisillemme mutta kaikki tämä oli tulossa muuttumaan vain yhden kuukauden aikana. Tietä pitkin kävellessään silmäni kiinnittivät huomion yhteen henkilöön jolla oli matkalaukku soratiellä. Mietin siinä, että onneksi olin itse ottanut repun enkä matkalaukkua. No onneksi kuitenkin kaikki, jopa tämä mystinen henkilö, joka oli valinnut repun sijasta matkalaukun selviydyttiin lopulta laiturille. Laiturilla sitten meidät pyydettiin menemään keittiö – ja ulkotyöntekijöiden ryhmiin ja silloin ensimmäisen kerran näin ketä kesäkuun keittiötiimiin kuului minun ja mystisen matkalaukku henkilön lisäksi. Kun nimet käytiin läpi, pakko tässä myöntää, että kaikki nimet unohtu melkein heti (nii vois sanoo, että mulla on viel vähän kehitettävää ton nimimuistin kanssa). Ja vielä jos ihan rehellisiä ollaan niin kyllä mulla oli hankaluuksia muistaa kaikkia keittiötiimin nimiä kahen viikonki jälkeen….

Noooo….. mutta saareen päästyään kallis arvoisella Bengtsårin omalla nimikkolaivalla oli aika nähdä vähän paikkoja. Meille näytettiin Merisauna, missä me, keittiön henkilökunta tultiin sitten koisimaan öisin. Myös meidän tietoisuuteen tuotiin toimintarannan sekä huussien sijainteja mutta meille tärkein paikka oli the Päätalo. Siellä sijaitsi keittiö eli meidän tulevien töiden sykkivä sydän. No ennen sitten keittiöön pääsyä meille etsittiin Aleksin tekemä erinomainen diashown. Samalla kun kuunteli tarkkaa, miten saaressa tuli toimia lisäsäädösten kanssa oli meijän tuleva keittiön pää Mia laittanut meille mehujäät valmiiksi, ettei meidän pikku päät ylikuumene ensimmäisestä suuresta informaatio paukusta. Mia kuitenkin yllätti meidät toisella vielä suuremmalla informaatiopaukulla, joten yksi mehujää ei riittänyt mielen viilenemiseen, jonka takia aikaa tuli käytettyä paljon kylmiössä (ei sen takia että olisi ollu kuuma ulkona tai että piti purkaa tukusta tulleita ruokia vaan sen takia ettei aivot ylikuumene).

Keittiössä arki muokkautui todella nopeasti omaksi ja löysimme kaikki yhteisen rytmin tekemisiimme. Klo 7-15 ollessaan aamuvuorossa aina täytin kahvikoneen ekana, että sitten, ku tulee hätä kahville niin ei kestä kauaa, kun tuore kahvi ulkoduunareille on porissu valmiiksi. Aamiaisen pystytyksen jälkeen ulkoduunarit tulivat syömään ja sen jälkeen me pääsimme nauttimaan aamupalan antimista. Kun vatsa tuli täyteen, oli mukavaa sitten lähteä korjaamaan joko salia ja tiskaamaan tai leipomaan leipää sekä kahville tulevia herkkuja. Tai niinku mulla oli yksi viikonloppu, kun olin ainoana kesätyö apparina nii sai tehä vähän kaikkia noita sekasin. Iltavuoroon klo 10:45-19 tullessaan sai aloittaa päivän, sillä että teki leirille ruokalistan mukaisen salaatin. Opin käyttämään täällä raastinkonetta, jonka puhdistaminen ja käyttäminen oli tuskallista ja jonkin verran… ei vaan tosi monimutkasta. Salaattien lisäksi leireiltä tuli tilauksia, jotka piti sitten koota. Tilausten mukaan laitettiin myös sen illan iltapalat sekä seuraavan aamun aamupalat. Ylipäätään kaikki työt sujuivat todella hyvin minun ja muidenkin osalta, paitsi yhtenä päivänä…se oli perjantai…ja muutenkin huono päivä….mutta onneksi saatiin homma hoidettua melkein pronssimitali kaulassa kotiin… tai no keittiöön. Päivä jäi työntekijöiden sydämiin ainiaaksi hauskaksi mutta opettavaiseksi päiväksi. 

Kuvassa aamupalan pystytys malli

Kuukauden aikana on tapahtunut vaikka mitä ja aika on kulunu ihan liian nopeasti mun makuun.  Viimesinä päivinä täällä minulta on kysytty paljon kysymyksiä esim. “mikä on ollut oudoin juttu, mitä oot tehnyt?” Vastasin siihen ehdottomasti seinien pesun ja niistä teippien irrottaminen erilaisilla nesteillä ja laitteilla.

Mutta sitte on tullu kysymys, “mikä on ollu parasta?” niin siihen ei todellakaan oo yhtä selvää vastausta. Yks asia mikä Benkussa parasta on ollut  tutustuu ja työskennellä mahtavien, törkeen rohkeitten, erilaisten, hauskojen, ystävällisten ja ammattitaitoisten tyyppien kanssa. Esimerkiks Mia keittiön pää, aina hymyileväinen ja häneen pysty aina luottaa ja ai, että siis Mian savustama lohi keittiön grillibileissä.. veti ihan sanattomaks. Sitten taas keittiön kolme kokkia, kaikki erilaisia ja kaikki loistavia. Marko on hauska ja tsemppaava, ja keittiöön hän synnytti aina hyvän fiiliksen hänen tsemmaavilla “yeah,” ja “mahtavaa” huudahduksilla. Itse sain itsevarmuutta omaan tekemiseeni ja omaan päivään niistä! Ollin muistan siitä, kuinka ekana päivänä hänestä tuli mieleen Harry Potter ja siitä sitten tuli hauska vitsi meille keittiöön. Mutta lisäksi hänet muistan siitä kuinka porukalla lähettiin juhannuksen ajaksi kotiin ja se junamatka oli todella villikkään hauska ja hän oli yksi osa, että miksi. Sekä Ollin upea persoona ja hänen tukeminen kyllä tulee pysymään muistoissa. Kolmas mutta ei todellakaan vähäisin kokki Runo, oli mahtavaa seuraa keittiössä, että sen ulkopuolella. Esim. yks päivä ku jäin pitämään seuraan Runolle keittiöön, ja yhtäkkiä huomattiin ottaneemme pakastimesta omatekosen jätskin. No se noin 3 litraa sitä jäätelöä meni aika nopeesti alas, ku siinä samalla puhuttiin ja kuunneltiin Disney musaa, koska miks ei. Sen jälkee ku oli ihan liian ähkyssä siitä jätskistä mentiin vielä melomaan ja puhuttiin siellä syvällisistä elämän mietteistä. Ja pakko myöntää että alussa se melominen ei ollu kivaa ku yrjö koko ajan halus lentää. 

No sitten päästään mun kollegoihin eli muihin kesätyöappareihin. Priyan tapasin ekaa kertaa haastattelussa ja siellä tutustuin häneen. Sen haastattelun jälkeen pidettiin yhteyttä ja odotettiin jännityksellä, että minkälainen vastaus Benkusta tulevaisuudessa meille tulee. Toisena kollegana mulla oli Christian eli lempinimeltä CH, hänen yksi suurimmista himoista keittiössä oli tiskaaminen sekä hyvin yllättävien ideoiden heittäminen tilanteessa kuin tilanteessa. Sitten oli vielä Lumi, josta syntyi suurin kilpailijani leivonnassa. Kilpailimme (leikkimielisesti) kenen korvapuustit on parhaimpia ja tultiin siihen tulokseen, että mulla oli. Sekä  Lumin viimeisenä iltana saunan jälkeen puhuttiin vaan elämästä keittiössä samalla ku posket oli täynnä pannukakkua.

Tässä me ollaan koko kauneudessaan Christian, minä, Lumi ja Priya

Viimesinä päivinä meno oli jo aika hulvattoman hauska

Siinä ollaan Markon, Lumin, Mian, CH:n Runon ja Priyan kanssa nauttimassa mehevästä hernekeitosta

Tässä mä ja mun maan mainiot korvapuustit!!

Kuules uskon, että vesi herahtaa kielelle, kun on niin hyvän näköisiä pullia

Sitten joskus tehtiin tosi maukkaita pizzoja ( ja saatettiin syödä niitä salaa). Maistuis varmasti kans sulle just nyt 😉

Vapaa-aikaa meillä oli aika paljon, ku työpäivät oli pulkassa niin sitte tuli aina sellanen hetki et ööööhh… mitäs tekis, koska vaihtoehto lista oli pitkä. Ensimmäiset päivät töiden jälkeen ohjelmistossa oli aina nukahtaminen Candy Crush Saga -pelin ääreen. Mutta, ku aikaa meni ja digipelit ei ihan enää ollu niin houkuttavii ku luonto ja muut mahollisuudet, mitä Benkussa oli ja siinä kohtaa tiesin, että nyt pitää ottaa työsuhde-edut irti. Benkussa kokeilin ekaa kertaa suppaamista ja yksin kajakilla menemistä ja ai, että tykkäsin. Plus grillaus yhdessä, uiminen ja peurojen näkeminen yöllä kello 3, ku menee ulkohuussiin, tulevat pysyvät aina sydämessäni. 

Siinä ollaan lähössä oikein porukalla melomaan tyylikkäinä!

Meemikäs grilli-ilta

Nähtiin Runon kanssa peura, joka jäi vaan töllöttämään meitä

Ja ai niin, ei pidä unohtaa mahtavaa reissua Hankoon saakka, jossa nähtiin isoja ja mahtailevia paatteja siinä Hangon satamassa. Otettiin yhessä siellä Mian, Ollin, Runon ja Lumin kanssa lautta toiselle puolelle satamaan ja sieltä löydettiin ravintola. Ja sitte heitettiin villi idea, että mennään oikein törsäämään rahaa kalliiseen hankolaiseen ravintolaan. 

Meemikäs Olli nauttimassa Hangon kalleimmista etanoista kalleimmassa Hangon ravintolassa.

  Nauttimassa Runon, Lumin ja Ollin kanssa Hangosta ja odottelemassa lauttaa

 

Tässä ollaan Mian autossa matkalla takaisin Benkkuun ja meininki on mitä hauskin

Hangon tärkein ja välttämättömin nähtävyys on K-market kioski

Sitten syvempiin ajatuksiin. Kaikki työt opettavat jotain tai mä uskon ainakin siihen! Benkussa opin todella, siis oikeesti tosi paljon asioista. Opin tekemään jäätelöä, banaanileipää, käyttämään vaativaa raastinkonetta ja ottamaan teippejä pois seinästä. Mutta mikä vielä on merkinny mulle paljon enemmän on se, että oon oppinu elämästä ja ittestäni paljon uutta. Oon oppinu nauttimaan ja arvostamaan elämää aivan uudella tavalla. Sekä olen vahvistunut ihmisenä sekä oppinut sanoittamaan ja käsittelemään tunteitani paremmin. Myös löysin elämään valoa ja opin olemaan rennompi ja hauskempi ihmisenä. Mutta myös opin olemaan niin paljon välittämättä, mitä muut ajattelee eloisuudestani sekä tekemään asioita itseni hyväksi. Benkku on näyttäny millasta elämä oikeesti on. Se on ruusujen keskellä olevien ongelmien purkamista ja niistä oppimista sekä tulevaisuudesta leikikkyydellä nauttimista. 

Seisoin viimeisenä iltana laiturilla kasvot kohti neljää tuulimyllyä vesistön toisella puolella ja aloin miettimään kaikkia niitä hurjan onnekkaita ihmisiä ja myös mua, ketkä on päässy työskentelemään Benkkuun. En voi sanoilla kiittää ja kertoa kuinka rikastuttavaa tää aika Benkussa on ollut! 

Tässä kohtaa haluan sanoa kiitokset ennen kuin aikani ja palstatilani loppuu niin kiitokset koko työryhmälle. Varsinkin keittiölle ja siellä olleille ihmisille. Sekä ulkoduunareille avustamisesta ja viihdyttämisestä tilanteessa kuin tilanteessa! Lisäksi haluan sanoa kiitokset peuroille, raastinkoneelle, Disney musiikille, särkyneille rakkauden palasille (eli hajonneille astioille), Mamma Mia :lle,uunille ja sen hälytysmusiikille, keskusteluille keittiössä, inside vitseille, “hyppää Harry” -meemille ja tietenkin tiskikoneelle, jolle keksimme hienon tanssi movin. 

Viimesenä yhteisenä päivänä meillä oli kunnon sambakarnevaali ikimuistoisten keittiöliikeiden kanssa.

Viimesenä yhteisenä päivänä meillä oli kunnon sambakarnevaali ikimuistoisten keittiöliikeiden kanssa.

Oot varmasti joskus kuullu sanonnan et sateenkaaren päästä löytyy aarre ja se oli mulle täs tilantees ja kuvas Benkku 🙂 <3

Hei mahtavaa, jos oot selviytyny tähän saakka tekstiä, koska tää on sen loppu. Toivottavasti tykkäsit ja jotenki viihdyit sen seurassa! Mä olin Julianna Kauhaniemi ja toivon kaikille mahtavaa loppukesää ja toivon, että teijän haaveet ja unelmat tulee toteutumaan, jossain kohtaa teijän elämää!

Kommentointi on suljettu