Benkku kesätyöläisen näkökulmasta

Julia leikkilaivan ruorissa

Moikka! Nimeni on Julia Korhonen ja olen 17-vuotias lukiolainen Siuntiosta. Perheeseeni kuuluu kahden pikkusisarukseni lisäksi vanhemmat ja heidän kumppaninsa. Tottakai myös koirat, kissat, hevonen ja kanat. Olen luonteeltani energinen, iloinen, positiivinen ja ahkera. Tottakai huonojakin päiviä on, mutta niistä ei puhuta sen enempää. Harrastan amerikkalaista jalkapalloa ja ratsastusta. Tykkään eläimistä, luonnosta, vesillä liikkumisesta, ruoasta ja musiikista. Sain viimeisellä työviikollani tehtäväksi kirjoittaa Benkun sivuille blogikirjoitus. Ville sanoi, että minulla on täysin vapaat kädet tämän kanssa, joten ajattelin kirjoittaa omista kokemuksistani täältä saaresta ja ajasta vähän ennen sitä. 

Tämän vuoden alussa ennen syntymäpäivääni aloin vakavasti miettimään että mihinkäs sitä haluaisi töihin mennä. Tai tarkemmin sanottuna, pääsisi. Äitipuoleni oli joskus aiemmin kertonut, kuinka hän oli nuorempana ollut saaressa töissä monina kesinä. Kerrottuaan kuinka mahtavaa ja erilaista siellä oli ollut, alkoi omassa päässänikin kehittymään ajatus että jospa minäkin pääsisin johonkin edes vähän samantapaiseen paikkaan. Kuukaudet kuluivat ja olin oikeastaan jo unohtanut koko asian. Pian äitini alkoi (onneksi) sanomaan että nyt olisi jo korkea aika hakea töihin ja lähetellä hakemuksia. Aloin selaamaan työpaikka ilmoituksia koululla ruokatunnilla, ja päädyin Helsingin sivuille. Selasin listaa pitkään ja silmissäni vilisivät lastenhoitajat ja roskien kerääjät, kun silmilleni pomppasi saarityöntekijä. En ole varmaan ikinä painanut niin nopeasti mitään nappia, kuin silloin. Suureksi helpotuksekseni hakuaikaa oli vielä jäljellä. Pistin huolella tehdyn hakemukseni menemään ja jäin odottelemaan. 

Parin kuukauden kuluttua tuli sähköposti, jossa kerrottiin että olin päässyt jatkoon! Se oli ihana ja hiukan helpottava tunne. Tämän tälläkin hetkellä vellovan korona-tilanteen vuoksi ei ollut kuitenkaan mahdollisuutta tehdä haastatteluja naamatusten. Meille annettiin kysymykset ja pyydettiin tekemään haastatteluvideo. Minä innostuin tästä heti ja aloin työstämään sitä paperille jo melko pian. Mitä ei kuitenkaan oltu käsikirjoitettu, oli pienen pieni pätkä, jossa kerroin harrastuksestani. Siinä puin ratsastus paitani ylle, otin pikkusiskoni ison hevospehmolelun alleni ja aloin ratsastella sillä. Video lähti leiripäällikölle ja kumppaneille arvosteltavaksi, ja minua kuumotti entistä enemmän tulokset. Olin kuitenkin panostanut hakemukseen todella paljon ja tiesin, ettei mitään olisi minun osaltani enää tehtävissä. 

Jonkin aikaa taas kului, ja sain sähköpostiini viestin. Siinä kerrottiin, kuinka ei ole mahdollisuutta vielä kertoa ketkä nuorista pääsivät ja ketkä eivät. Koronasta johtuen tämäkin, koska ei ollut vielä ollenkaan varmuutta töiden pitämis mahdollisuudesta. Minua se vähän harmitti, koska olin jo niin paljon odottanut vastausta. Samanlaisia viestejä tuli vielä parisen kappaletta, kun vihdoin ja viimein n. kuukausi ennen kesäkuuta sain tiedon, että minut valittiin! Olin niin iloinen. Mikään ei kuitenkaan ollut varmaa rajoituksista johtuen, ja sekös se vasta jännitti. Kaikki kuitenkin onnistui lähes suunnitelmien mukaisesti ja meidän oli mahdollista tulla töihin tänne Benkkuun. 

Sinä päivänä kun saavuimme, minua jännitti aivan älyttömästi. Sitä ei yhtään helpottanut minun aivan liian aikainen paikalle tulo, kun jouduin odottelemaan muita melko pitkään. Ennen Benkun laiturille tuloa seisoskelin kuitenkin rapsakat 3o minuuttia väärällä laiturilla, kunnes tajusin ettei se iso vene varmaan tämmöiseen paikkaan tule.  

Takana se väärä laituri

Löydettyäni oikeaan paikkaan odottelin vielä jonkin aikaa. Hetken kuluttua muut työntekijät alkoivat lipumaan laiturille ja pian nimien sanomisen jälkeen astelimme tavaroinemme veneeseen. Tunnelma oli melko jännittynyt, mutta saaren esittely kierroksen jälkeen aloimme kuitenkin puhumaan paljon enemmän ja tutustumaan muihin. Olen erittäin kiitollinen yhdestä parhaimmasta työkaveristani Aarosta, joka jo heti ensimmäisenä iltana otti mukaan, näytti saarta ja kertoi sen asioista ja vähän muustakin. Se helpotti jännitystä rutkasti ja auttoi minut alkuun oikeastaan kaiken kanssa. 

Syösuhteen alussa meidät jaettiin neljään ryhmään, joita ovat huolto-, logistiikka-,  puutarha, sekä toiminta-ja mediaryhmä. Jokaisessa toimimme omien ryhmäläisten kanssa aina noin viikon verran.  Joka aamu aamupalan jälkeen kokoonnumme huoltohallin edessä kello 8.20. Siellä meille kerrotaan päivän tapahtumista ja jaetaan jokaiselle työlappu. Siellä on kaikki päivän tehtävät listattu, tekemättömien töiden lista (voi tehdä jos omilta töiltä jää aikaa), sekä leirien varaukset saunaan, rantaan ja laavuille. 

Ensimmäisellä viikolla olin huoltoryhmässä, joka oikeasti on vain piilonimi siivousryhmälle. Minun ”ryhmäni” oli itseasiassa melko pieni, koska me olimme Kaisan kanssa kahdestaan. Täysin ennakkoluulottomina ja ahkerina loimme kuitenkin hyvin toimivan tiimin ja saimme sutjakasti ja huolellisesti tehtyä työmme. Lämmin tuli aina, mutta se ei haitannut kun sai kuitenkin varjossa uurastaa jutellen mukavia ja kuunnella musiikkia. Työtehtävänämme suurimmaksi osaksi oli siivota ja syväpuhdistaa saunat ja vessat, sekä mahdollisesti kaikkea muuta siivousta ja huoltotöitä aikaa jäädessä. Tässä ryhmässä lemppari juttuni oli laittakaivojen pesu. Siinä kastui korvia myöten aina. 

Toisella viikolla olin puutarha ryhmässä. Saimme Kaisan kanssa perehdytyksen jo edellisellä viikolla, joten tiesin suunilleen että mitä täytyy tehdä. Pääsin istuttelemaan kasvimaille uusia kasveja, kastelemaan niitä ja kitkemään rikkaruohoja. Sain myös työskennellä siimurin kanssa. Se oli täysin uutta, koska aiemmin olin katsellut semmoisia vehkeitä vain turvallisen etäisyyden päästä. Työnteko siimurin kanssa oli kuitenkin kivaa ja helppoa ja aion jatkossa hurautella menemään mökillä sen kanssa. Omasta mielestäni kivointa oli kuitenkin ihan ruohonleikkurilla ajaminen. Täällä Benkussa on iso ruohokenttä, jota ajelin lyhkäsemmäksi. En ollut sellaistakaan ajanut muuta kuin joskus paljon pienempänä ukin sylissä.

Kolmannella työviikollani olin logistiikka ryhmässä. Se sisälsi oikeastaan kaikki ruokakuljetukset leireihin, tukun ja leiriläisten tavaroiden tuomisen Merikatilla mantereelta saareen, leiriläisten ja henkilökunnan kuljettamisen Benkkuveneellä veden yli ja oikeastaan kaikenlaiset muut huoltotyöt. Pääsin myös tekemään sähkötöitä Teemun kanssa Merikattiin. Tarkoituksena oli korjata katolla oleva valo, mutta siitä nyt ei loppujen lopuksi tullut oikeastaan yhtään mitään. Aloimme myös puukkojen kera vaihtamaan liukueste teippejä, joita ollaan laitettu veneen laidoille kaatuilun estämiseksi. Jostain kumman syystä kuitenkin tykkäsin tästä raapustelusta, joten sekin sujui helposti ja nopsasti. Kivointa logistiikka viikolla oli varmaan kansimiehenä oleminen kummassakin veneessä, koska olenhan merimies itsekin. Tehtävänäni oli valmistella alus ennen liikkeelle lähtöä annetuin ohjein, avata ja kiinnittää keula-ja/tai peräköydet, laskea matkustajat ja tottakai tähystää kapteenin tukena. Hankalinta oli varmaan juuri tuo laskeminen (lyhyt matikka), koska en oikein tajunnut laskutapaa.

Benkku veneessä köydet lentelee, Kansimiehistönä Lauri ja Julia, ruorissa Kari

Ainiin! Olin melkein unohtaa immersio pukujen kokeilun. Ne ovat pelastautumispukuja, joiden tarkoitus on pitää niitä käyttävä ihminen lämpimänä ja kuivana hätätilanteessa, jolloin hänen on mahdollista toimia ongelmitta pelastustehtävää tehdessä. Toinen uima keikka oli pelasturenkaiden- ja lauttojen kokeilu. Sekin oli hauskaa, mutta sitä tehdessä nenäni alkoi vuotamaan verta todella paljon ja pitkään. Se vuosi koko vedessä olo ajan ja laiturille tullessa laitettiin kylmää. Sairaala reissuhan siitä tuli, mutta onneksi ei mitään muita ongelmia ollut. Reissu Hangon terveyskeskukseen oli loppujen lopuksi aika hauska. Sain seurakseni Ilkan ja Tiinan. Autossa soi meno- ja tulomatkalla Lootusasentoon-biisi, aurinko paistoi ja ostettiin jäätelöt torilta skipattuamme oman kahvitauon. 

Kyllä niihin mahduttiin mukana menossa Teemu

Neljännellä, ja viimeisellä viikolla olin toiminta-ja ,media ryhmässä. Siihen kuului Toimintarannasta huolehtiminen ja minulla tämän blogikirjoituksen tekeminen. Toimintarantaan tulee aina leiriläisiä ohjaajineen uimaan, suppailemaan, polkemaan polkuveneitä, tai melomaan kajakeilla ja kanooteilla. Meidän vastuulla oli huolehtia kaikkien turvallisuudesta selittäen sääntöjä, opastaa välineiden käytössä ja ajella turvaveneellä lähistöllä. Se oli hauskaa ja vastuullista ja siinä tuli vähän sellainen hengenpelastaja olo. Rannassa oli kuitenkin todella tärkeä juoda paljon, rasvata iho ja pitää hattua, jotta välttäisi auringonpistoksen , nestehukan ja palamisen. Olen itseasiassa vähän hämmentynyt ja ylpeä itsestäni, että minä, onnistuin pitämään itseni loitolla kaikista noista. Rantavuoroja ei kuitenkaan ollut koko aikaa, eikä edes joka päivä. Tällöin teimme kaikenlaisia muita töitä, joita ei oltu vielä tehty tai keksittiin itse jotain. Minä tykkäsin keräillä lasin palasia tietystä paikasta, koska se oli vähän niin kuin etsisi jotain timantteja. 

Rantavahtina

Täällä Benkussa on aivan ihania sinisiä työjopoja. Ne ovat polkupyöriä jotka ovat työntekijöiden käytössä. Mielestäni ne ovat hyödyllisiä ja hauskoja, mutta eivät ihan niin siistejä kuitenkaan, kun Possu ja Polle olivat. Ne ovat työkäyttöön tarkoitettuja mönkijöitä, joita me nuoret saamme myös ajaa aikuisen valvonnassa. Oma lempparini on Polle, koska siinä on ihanat penkit ja sitä on kiva ajaa. Possulla pääsin opettelemaan peräkärryllä peruuttamista, jota en ollut aiemmin edes kokeillut. Jonkun aikaa siinä meni, kunnes alkoi tajuamaan jutun juurta, mutta nyt se luonnistuu jo paljon paremmin. Valitettavasti Possu kuoli tässä vähän aikaa sitten. Yritimme aikamme sitä elvyttää, mutta jouduimme luovuttamaan ja tilaamaan uuden koneen. Tämä laite sai nimekseen Pete. Pete oli aluksi vähän outo, mutta kyllä siihenkin melko nopeasti tottui. 

Vapaa-ajalla kävimme useasti Aaron ja Teemun kanssa Hangossa. Hankoreissut koostuivat suurimmaksi osaksi aina K-Supermarketista, jossa me kävimme IHAN joka kerta kun autolla mantereelta läksimme. Kävimme muutaman kerran myös isommalla porukalla kaupungissa. Meillä oli Kiyanin kanssa hauskaa leikkipuistossa sillä aikaa kun muut menivät johonkin pomppimis laitteeseen. Sinä iltana oli myös Hangon iltatori, josta tottakai täytyi ostaa metrilakuja. Käytiinhän me myös Tammisaaressa Kaisan, Saken, Teemun ja Aaron kanssa. Se oli hauska päivä. Kävelimme katuja ja rantaa pitkin ihanan ilta-auringon paistaessa. Kävimme ostamassa kioskilta hieman ruokaa. Saken innoittamana tilasin pekonihampurilaisen, joka oli kyllä todella hyvä päätös. Sain myös heidät leikkimään kanssani lasten leikkipuistossa, joka oli mielestäni huvittavaa. Samana iltana kävimme myös saareen tultuamme taas rannalla läträämässä.

Kaisakin halusi kuvaan mukaan, joten tässä Julia ja mahtava kampaus

Uiminen on varsinkin kahtena viime viikkona ollut lähes joka iltainen vakio sessio. Oikeastaan meillä on kaksi sup-lautaa, joiden päällä kaikki lilluvat ja yrittävät kaadella toinen toistaan. Muutamia vesisodan alkeita on myös saattanut olla. Nuotio on ollut myös iso osa meidän iltoja oikeastaan koko sen ajan kun olen täällä ollut. Makkaraakin on tullut syötyä varmaan koko loppuvuoden edestä, mutta ei se mitään, onhan se nyt todella hyvää ollut. Nuotion äärellä olemme monet illat viettänyt jutellen ja muita juttuja touhuten. 

Onkiminen on ollut laiturin nokasta todella hauskaa. Itse olen jo pienestä asti sitä tehnyt aina mökillä. Ensimmäisellä kerralla kun menimme Kiyanin ja Naseemin kanssa, ei siitäkään meinannut aluksi tulla mitään. Matojen etsintä kyllä sujui lähes ongelmitta, mutta siimat ja onget olivat aivan solmussa ja liian pitkät. Selvisimme kuitenkin siitä ja saimme kuin saimmekin PALJON kaloja. Valitettavasti ne olivat kuitenkin aivan liian pieniä ruoaksi, joten laskimme ne takaisin mereen. Rehellisesti sanottuna minulla ei ole ikinä ollut näin hauskaa kalastusreissua, joka näiden kahden kanssa oli. 

Julia ja Kiyan laiturilla, kalaa tuli

Olen tällä hetkellä viimeistä päivää töissä täällä Bengtsårin leirisaaressa. Ilma on ollut mitä mahtavin tänään, tai oikeastaan koko sen ajan jonka olen täällä viettänyt. Aurinkokin on paistanut lujaa lukuunottamatta muutamaa sateisempaa päivää, joiden ajankohta oli kuitenkin omien lomieni aikana. Aurinkorasvaa on saanut lotrata ihan olan takaa ja vesipulloja täytellä työn lomassa. Aika saaressa on mennyt kuin siivillä hienossa, toimivassa ja kannustavassa työporukassa, sekä upeassa miljöössä. En tänne tullessani voinut edes kuvitella, että työn tekeminen voisi oikeasti olla näin hauskaa ja palkitsevaa. Eihän sekään toki olisi ollut mahdollista ilman näitä ihmisiä. Tällä hetkellä fiilis on erittäin haikea, koska huomenna suurin osa meistä jo lähteekin. Olen jo saattanut ”pari” kyyneltä vuodattaa jo lähteneiden matkaan, mutta pahin on kuitenkin vielä edessä, kun itse jätän saaren taakseni ja nään auton takalasista Benkkuveneen jäävän puiden taaksen. Minulle tämä on varmasti ollut yksi elämäni antoisimpia ja hienoimpia kokemuksia. Olen oppinut niin paljon kaikenlaista, tavannut uusia mahtavia ihmisiä, opetellut syömään enemmän kasvisruokaa ja saanut parhaimman mahdollisen aloituksen oikeaan työelämään. Olen todella kiitollinen, että minut valittiin monien joukosta tänne töihin ja sain näin mielettömän kokemuksen.

Kiitti moi, pitää mennä! -Julia

Kesäkuun palvelutiimin apparit: Kiyan, Nelma, Jasmin, Lauri, Aaro, Naseem ja Julia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *