Kesätyöntekijöiden tervehdys!

Heipsu ihanaiset !<3

Benkun kesä on lähtenyt käyntiin tuulisesti ja hieman sateisesti. Onneksi aurinko on päässyt lämmittämään aina välillä meitä kaikkia.
Toimintarannassa kajakit, kanootit, polkuveneet, krokotiilit ja suppilaudat ovat päässeet hurjaan käyttöön jo ensimmäisellä viikolla. Jopa niinkin hurjasti, että kaksi leiriläistäkin on ollut uimassa hyytävässä meressä.

Myös jokaisella rantavuorolla joku leiriläisistä on uskaltautunut pulahtamaan virkistävässä vedessä, joko krokojen tai suppilautojen kanssa.

Rannassa ollaan viihdytty pelailemalla sulka- sekä rantapalloa.

Olemme kaikki saaneet nauttia hyvästä ruu’asta täällä joka päivä. Eikä nälkä ole vaivannut vatsalaukkua.

Benkussa on vieraillut jo paljon porukkaa joihin kuuluu lupin ja lastenliiton leirejä, sekä yksi partio. Majoitusta leiriläisille on tapahtunut Niemennokassa, Sofianlehdossa, Rantaniityssä ja Barnholmissa.

Benkkuun on myös saapunut tällä viikolla eläimiä. Neljä lammasta ja kaksi possua joilta uupuu vielä nimet.

Työnkejiät ovat innostuneet askelmittareista jonka ansioista kävelemisestä on tullut coolia !

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *